Elämässä on hyvä olla tavoitteita!

Elämässä on hyvä olla tavoitteita!

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Maaliskuun tilinpäätös


Kuva täältä.

Kevät se tulla jollottaa!
Puista tippuu veden mukana viimeisetkin pienet jääpuikot missä niitä nyt tänä talvena olikaan ja läheisellä luonnonsuojelualueella muuttolintujen saapuminen on käynnistänyt kakofonian jota piti mennä ihan lähistölle ihmettelemään.

Maaliskuu sujui aikalailla odotetusti paitsi suuret lääkekulut yllättivät. Sain aikamoisen flunssan ja perussairauteni ovat sellaisia että normaalia lääkitystä nostetaan heti ja muita lääkelisäyksiä tulee jokainen kerta. Eikä niitä voi oikein etukäteen varata koska riippuu niin taudinkulusta mitä lääkkeitä joudun ostamaan jo laajan kotiapteekkini lisäksi. Onneksi sain itselleni lisätuloa Huutonetistä jottei mennyt ihan miinukselle.

Muutkin menot hieman yllättivät. Sähkölasku oli suurempi kuin arvioni, onneksi kuitenkin vain hieman. Ensi lasku ollee vielä oudompi koska vaihdoin sähköyhtiötä ja mennee hieman aikaa kunhan kaikki kolme yhtiötä saavat laskutuksensa ajan tasalle. Puhelinyhtiökin muisti isommalla laskulla ja laskutti vielä minun tililtäni lähiomaisenikin laskun koska eihän mikään nyt voi vaan mennä putkeen kun uudelle operaattorille vaihtaa, eihän?! No, onneksi sain heti oman osuuteni takaisin ja hyvityksen tulevista laskuista kun juttelin pitkähkön puhelun asiakaspalvelun kanssa.



Kuva täältä.

Ruokalasku piti tällä kertaa kutinsa. Viihdettäkin kulutin hieman vähemmän kuin olin suunnitellut mutta muut menot sitten olikin huonosti budjetoituja. Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna olleet häät veivät muista menoista leijonanosan lahjoineen ja muine kuluineen. Sitten siinä on vielä unohtamani osamaksu ompelijalle mekosta ja yksi tiedossa ollut synttärilahja jota en vain ollut muistanut budjetoida. On siinä turhaakin kuten esim. viisi kirjaa vaikkakin alennusmyynnistä ostettuja mutta silti. Hei haloo, kuinka monta kirjaa on riittävästi!? Mulla on kirjahyllyssä niin paljon kirjoja että ne ovat jo kahdessa rivissä ja vielä rivien päällä poikittain yksi rivi. Huoh, olenko kirjafriikki vai ihan normifriikki... Nyyh! Se oli myös syynä siihen ettei säästöön mennyt suunniteltua 136€ vaan vain 104€. Mutta 52-viikon säästötavoitteessani olen pysynyt aikataulussa ja maksanut hiukan etukäteenkin. Yhteensä säästössä on nyt 149€. Eli vielä ei ole ainakaan Lontoon matka uhattuna!



Kuva täältä.

Kaiken kaikkiaan ihan kelpo kuukausi kun plussan puolelle jäin vaikkakin just ja just mutta kuitenkin kokonaisbudjetissa pysyen. Toki ne pari kirjaa olisin voinut jättää ostamatta mutta onneksi pienempinä toteutuneet liikennekulut ja omat myynnit Huutonetissä sitten kompensoivat erotuksen. Huutonetistä pitäisi tulla vielä ensi kuussakin jokunen roponen. Lisäilen harvakseltaan tavaroita sinne kun en raaski ostaa plus-palvelua jolla välttäisi kahden viikon välein ilmoitusten uusimisen. Tässä tämä laskelma:


Tulot
Työeläke -
KELAn eläke -
asumistuki -
Muut: muutos +144,03€
Yhteensä 1351,84€

Menot
Vuokra -
Sähkö: muutos +4,35€
Puhelin: muutos +16,40€
Liikenne: muutos -54,92€
Terveydenhoito: muutos +147,26€
Vakuutus -
Talous: muutos -3,45€
Viihde: muutos -7,10€
Säästöön: muutos -32€
Kampaaja: -
Muut: muutos +126,55€
Menot yhteensä 1350,39€

Tulot miinus menot +1,45€

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Terveiset sairastuvalta


Kuva täältä.


Maaliskuu lähenee jo loppuaan ja vielä näyttää siltä että budjetissa pysytään. Ylimääräistä tuloa on päässyt tulemaan lähinnä Huutonetin yllätyksenä ja ystävän lahjana. Minulla on ollut kolmen vuoden ajan menossa tavaroista luopumisen projekti jota jatkan edelleen. Eräänä päivänä vaan havahduin siihen että kaapeissani on enemmän niitä tavaroita ja vaatteita joita en käytä tai edes aio käyttää. Lapsilta jääneitä leluja oli 80-luvulta saakka hyllyssä odottamassa uusia leikkijöitä. Kun ystävä- ja perhepiirissä ei enää kovin pieniä ole katsoin parhaammaksi luopua niistä. Yllätyin kuinka suosittuja ne olivat, sain kaikki joko vaihdettua Netcyclerissä tai myytyä ystäville suoraan. En tullut ajatelleeksi että ne 80-90-luvulla syntyneet lapset ovat nyt aikuisia ja heillä on jo omat lapset ja lapsenlapset joille ostetaan äidin tai isän lapsuusleluja netin kautta. Lastenkirjoja minulle on päässyt kertymään useita hyllymetrejä joita nyt tyhjentelen sillä vauhdilla kun niitä vain menee. Ystävät ovat jo omansa valinneet ja joitakin on mennyt lahjoiksi. Huutonettiin asetin myytäväksi suosituiksi luulemiani sekä aikuisten että lasten kirjoja. Tänään niitä menikin pari kappaletta. Mukavaa lisätuloa vaikka vähän niistä pyysinkin. Mutta parikin euroa on enemmän kuin se että säilön niitä ikuisuuksia omissa hyllyissäni. Nyt ne saavat tuoda iloa jonkun toisen lapsille.



Kuva täältä.


Puolitoista viikkoa hurahti toisella puolella Suomea. Kävin viettämässä ensin pari päivää ystäväporukan kanssa maalla. Juhlistimme merkittävää tapahtumaa yhdessä. Yhdessä laulamisen, saunomisen ja syömisen ohella tuli raivattua rankoja metsästä ja pidettyä useita mahtavia juttuhetkiä niin kivikautisen kammin tulen kajossa kuin ihan sisätiloissa pattereiden lämmöstä nauttien. Nämä ystävien tapaamiset piristävät niin mieltä kuin kehoakin. Joskin sosialisointi uuvuttaa minua niin saan siitä myös paljon virtaa arkeen että jaksan taas pitkänkin aikaa rankkoja hetkiä. Terveystilanteeni on heikentynyt ja voimat ovat niin vähissä että tämmmöinen usean päivän yhdessäolo saa ajatukset irti arjesta ja omista huolista.




Kuva täältä.


Muu viikko tuli oleiltua äidin luona hänen ruokakaapillaan kuokkien. Etukäteen suunniteltuna tarkoitus oli siivota vaatekaappeja mutta sainkin itselleni jonkinmoisen keväflunssan aikaiseksi nähtävästi silloin kun hipsin saunasta avojaloin päärakennukseen. Hieman poltteli vastasatanut lumi jalkapohjia mutten arvellut sen olevan sen vaarallisempaa. Tuleehan minulla avojaloin kävelyä pitkin vuotta muutenkin. No, jonkin pöpön kuitenkin imuroin sisääni ja niiskutin, aivastelin ja podin kurkun karheutta parisen päivää. Nyt näyttää että tauti ei hellitä otettaan, yskä on pahentunut siihen malliin että keuhkolääkäri määräsi lääkelisäyksen ja katsellaan josko tarvitsee vielä antibiootin kaverikseen. Ootellaan parasta mutta pelätään pahinta! Minulle normiflunssatkin voivat olla katkera paikka kun noita perussairauksia on kertynyt sellainen liuta. Mutta seurannassa olen ja siitä olen iloinen että saan asua Suomessa ja nauttia upeasta terveydenhuoltojärjestelmästämme. Jossain toisessa maassa olisin jo haudassa näillä sairauksillani. Jotta kiitos vaan kaikki veronmaksajat panoksestanne kaikkien meidän vajavaisten huolenpidosta!

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Helmikuun tilinpäätös


Kuva täältä.

Helmikuu meni pääosin odotetusti. Tulopuolella lisää rahaa tuli lahjoitetuista dollareista jotka vaihdoin euroiksi. Menot sekä ylittyivät että alittuivat suunnitelluista. Liikenteeseen upposi reilu parikymmentä euroa enemmän paikallisliikenteeseen kahdelle vierailupaikkakunnalle. Toiseen korttiin latasin kerralla 20€ koska se oli nettilataamisen minimisumma. Toisaalta käyn tuolla paikkakunnalla säännöllisesti joten tuo ei ollut isokaan satsaus siellä käytettäväksi. Toisella paikkakunnalla käyn harvakseltaan enkä ole sinne paikallisliikenteen bussikorttia vielä hommannut joten sekin lienee edessä jos kesällä sinne menen uudestaan. Kortilla maksaminen bussissa on kuitenkin hieman halvempaa kuin käteisellä suoraan kuskille. Talousmenot ylittyivät vajaalla kolmellakymmenellä eurolla joka menee normaaliin vaihteluväliin. Viihteessä säästin reilut 30€ kun sovittuja tapaamisia olikin vähemmän kuin suunnittelin. Säästöön siirtyi 20€ enemmän kuin olin suunnitellut ja muissa menoissa säästin reilut 30€. Kampaajakäynti ylittyi 17€ kun otinkin vielä leikkauksen värin lisäksi. Budjetista poiketen lainasin kaveripariskunnalle 90€ lääkekuluihin ja maksoin heidän matkalippunsa. Nämä rahoitin säästöistäni eikä se näy tässä laskelmassa. Tyydyttävä lopputulema helmikuun osalta.



Tulot
Työeläke -
KELAn eläke -
asumistuki -
Muut: muutos +38,50€
Yhteensä 1340,31€

Menot
Vuokra -
Sähkö -
Puhelin -
Liikenne: muutos +22,60€
Terveydenhoito -
Vakuutus -
Talous: muutos + 27,05€
Viihde: muutos -31,80€
Säästöön: muutos +20€
Kampaaja: muutos +17,35€
Muut: muutos -42,12€
Menot yhteensä 1311,04€

Tulot miinus menot +29,27€